Aloin sitten suorittamaan kovasti tokottelun saralla viime viikolla, sillä seurauksella että tekemisestä katosi hauskuus ja rentous... Onneksi Nahkuli ei tätä juurikaan joutunut kokemaan, mutta itsellä oli ranteet auki fiilis harvase päivä. Nyt on oma pääkoppa laitettu kuosiin (kiitos Piia!) ja muistutettu mieleen, että matka on tärkeä, ei vain se päämäärä!!!
Luoksetulo aiheutti suurimman kriisiytymisen ja niin kuin aina ennenkin, niin minun täytyy vain suunnitella paremmin treenit sellaisiksi, että Kurt onnistuu lähes aina ja tällöin minä en ahdistu, vaan homma pysyy kivana :) Aina välillä tämän vain unohtaa ja alkaa ahnehtia... ja seuraukset eivät ole koskaan olleet mitenkään kehuttavat!
Noo! Tulipa samalla mietittyä omaa kriteerinpitoa ja parannettua omiakin treenejä... Näin se menee!
VastaaPoista