Lauantaina otin alkuun kolme rullailmaisua hallintoineen, ihan ok. Yhdellä lähetyksellä pysähteli keskilinjalta kuuluvien häiriöiden takia, on se vaan herkkä... Mutta ihan ok treenit muuten. Yhteensä tuli vain 5 pistoa ja ei yhtään tyhjää.
Maanantaina samassa paikassa korjaussarjaa. Nyt alkuun suoria palkkoja ylileikkauksella 3 kpl, sitten tyhjä, sitten ilmaisu hallinnalla ja vielä yksi maalimies edessä kukkien hallintapalkaksi. Meni tosihyvin!! Hyvin täytyy treenit suunnitella, että onnistuu. Onneksi Kurtsanin käyttöohjeet alkavat olla aika hyvin tiedossa.
keskiviikko 3. marraskuuta 2010
Viikonlopun tokotukset!
Lauantaina ensin koirakohtaamisia hakutreenien jälkeen,hyvin meni! Pidin tokoyksärin ja sain samalla koirakohtaamistreenin, vieraiden ihmisten luoksepäästävyystreenin ja ryhmäpaikallaolotreenin Kurtsalle. Eli todella hyviä kokemuksia, kiitos osalliset!!
Sunnuntaina kisamaiset treenit Peltsulla vesisateessa... Paikallaolossa ei oikein mene ensimmäisellä käskyllä maahan, kun muita koiria vieressä, on vissiin niin jännää:) No, tämä treenin alle. Tein Kurtsalla aloliikkeet. Vähän oli epävarmuutta ja vireen laskua, mutta näin tulee vain treenata, että tulee varmuutta. Itse liikkeet hyvät, paitsi seisominen, joka meni maahanmenoksi.
Rupsu teki muut, paitsi seuraamisen ja idarin. Hyvin meni!!
Kiitos Piia koordinoinnista!!
Illalla vielä rhodekoulutusta vetämään ja lopuksi paikallaolo Pradan kanssa ja vieraan luoksepäästävyysharjoitukset, hyvin molemmat! Puuhattiin vielälopuksi vähän sitä sun tätä:)

perjantai 29. lokakuuta 2010
Tokottelut med Piia ja Heli!
Ensin treenattiin Piian kanssa ja sain jälleen ihan supervinkkejä!! Kiitos jälleen Piia. Kurt otti seuraamista, joka mallikasta, nyt vaan täytyy treenata käännökset kuntoon. Mielentila on super! Jäävät sujuivat hyvin. Tunnari otettiin ensimmäisen kera liikkurin ja vau olihan se nenä mukana!! Ruutu lätkällä ja ilman, hyvin. Luoksetulossa ja noudossa pakenin itse ja otin kuitenkin eteen normaalisti, toimi superisti!!!! Tätä jatketaan. Sivulletulossa täytyy vaav raaasti jättää palkkaamatta huonot, mutta se on mulle niin kovin vaikeaa...:)
Rupsu teki kaikki liikkeet ja hienosti meni ruutu, ohjattu, kaket, tunari, hyppynouto. Luoksetulon pysähdykset kohtalaiset, pitäisi vaan muistaa lopettaa liike kesken jos huonot stopit! Seuraamista tulee parantaa ja uudessa idarissa tulee vahvistaa pään asentoa. Hyvät treenit kaikkineensa!
Lenkin jälkeen pitkästä aikaa Helin kanssa tokottelemaan! Oli mukavaa!! Kurt teki luoksetuloa ja noutoa, ruutua, jääviä joissa seisominen oli vähän hukassa. Kaket pelitti hienosti, siis istu- maahanvaihdokset. Hyvät treenit nämäkin!

torstai 28. lokakuuta 2010
Robbanin tottistelut!
Robbanin kanssa treenaillaan ensi SM-kisoja silmälläpitäen... Seuraamista ja uutta idaria tulee treenata, muuten Rupsu on mikä on :=) Mutta kivaa meillä on treeneissä ollut, Rupsu on niin ihku:D
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Kurt-sanin tottistelut!
Kurt-sanin kanssa on keskitytty mielentilojen hallintaan ja ollaan hiottu perusliikkeitä tokossa sekä aloitettu ruudun ja tunnarin opettaminen.
Alo ja avoliikkeet sujuvat mallikkaasti. Kisoihin ei olla vielä menty, kun Kurt ahdistuu jossain määrin vieraista koirista, joten haluan tämän ahdistuksen poistuvan ennen kuin vien kisoihin. Eli treenataan tällä hetkellä paljon vieraiden koirien kohtaamisia ja paikallaoloja muiden koirien kanssa.
Tunnari alkaa olemaan kutakuinkin valmis, nyt vaan vielä liikkuri ohjaamaan ja laittamaan kapuloita, niin sitten:=) Ruutua olen opettanut alustalla ja hyvin sujuu tämäkin, tosin ruutu on mielestäni todella helppo opettaa ainakin bc:lle.
Mutta mielentilojen hallinta on nyt in ja pop!

Jäljet 22.-65.
Metsäjäljellä ollaan edistytty aikas paljon. Kurt suorittaa hienosti voittajan jälkiä. Janaa täytyy vähän vahvistaa ja kulmat saisivat olla hieman tarkemmat, mutta kokemuksen kautta nämä molemmat varmastikin paranevat. Mutta nyt ollaan jätetty jälki talvitauolle ja keväällä sitten uudella innolla mielenkiintoisten metsäelämysten pariin :=)
Olen todella tyytyväinen Kurt-sanin jäljestysmotivaatioon, on sopiva vauhti ja itsevarmuutta kiitettävästi!

Hakuilut 93.-117.
Jos jälleen yrittäisi aloittaa tämän blogin päivittämisen uudestaan.... Kesä hakuiltiin noin kerran viikossa + leireilyt. Opetin irtorullailmaisun kuntoon ja tyhjien määrää lisättiin melkoisestikin. Myöskin piilotreeniä on tehty.
Parhaassa vaiheessa Kurt teki hienosti 300 metrin rataa ilmasuineen ja lukuisine tyhjineen. Mutta sitten tuli takapakkia, kun olin jälleen kerran vähän ahnehtinut liikaa, miten tämä on edes mahdollista :=)? Kurt tuli epävarmaksi ja alkoi pysähdellä lähetyksillä. Palasin takaisin suoraan palkkaan ja puhtaaseen risteilytreeniin ja löytyihän se hieno hakukoiran alku sieltä jälkeen. Samanaikaisesti opetin hallinnan maalimieheltä keskilinjalle puhtaasti naksuttelemalla (eri treeneissä). Eli maalimies käveli edessä ja kun Kurt kulki hienosti sivulla vapautin sök-käskyllä maalimiehelle, jolloin maalimies palkkasi. Jos Kurt edisti, niin käännyin poispäin ja kun paikka palasi kuntoon käännyin kohti maalimiestä ja vapautus maalimiehelle. Toimii tosi hyvin. Eli tällä hetkellä haussa on kaikki oikeastaan reilassa, nyt vain lisään pikkuhiljaa tyhjien määrää ja talvella opetan piilotreenien jälkeen kiintorullan käytön. Ja sitten ensi kaudella toivottavasti kisoihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)