maanantai 24. toukokuuta 2010

Viikonlopun hakuleiri Vehmaalla! Haku 72.-75 ja jälki 27.-28.

Olipas mukava viikonloppu, kiitos osallisille!

Perjantaina tein jäljen, joka oli 700 metriä pitkä ja 1h15min vanha. Näki janan ylityksen. Jäljesti tosi innolla ja hyvin!! Alkuun jäi yksi keppi, kun Kurt hämääntyi polun ylityksestä hetkellisesti.

Lauantaina hakuiltiin. Alue oli vaativa, sillä toisella puolella oli jyrkkää kallionseinämää. Otin pennelle 9 pistoa ja kaikilla maalimies. Otin kaikki avuilla, sillä alue oli vaativa ja en nyt halunnut yhtään pysähdystä. Samalla harjoittelin pysäyttämistä keskilinjalla ja palkkasin tästä Kupun. 1-6 olivat näyttäytyviä ja 7-9 olivat taputuksella. Kurt eteni hienosti suoraan eteen ja innolla.

Toisella kierroksella otin ylilähetyksiä näkyvillä maalimiehillä. Maasto ei ollut ihan paras mahdollinen tähän, joten muutama pysähdys tuli :( Mutta 80 % onnistui kyllä.

Sunnuntaina otin 9-8-7-6-5-4-3-2-1 ensin näyttäytyvinä kera taputuksen ja sitten lähetin kaikille suoraan ja ylilähetyksin. Ysi oli vielä puolipakeneva. Treeni meni todella upeasti!

Iltapäivällä treenattiin piilosulkeisia eli oli neljä pistoa ja jokaisella useampi piilo, kahdessa rykelmänä ja kahdessa peräkkäin. Otin nämäkin näyttäytyvinä. Kolmosella oli käynyt tarkistamassa edellisen kierroksen piilon ja teki tyhjän (maalimies olikin eri piilossa :)). Lähetin hieman edestäpäin uudestaan ja nyt nosti äijän. Hyvin meni jokainen ja tässä pysäytyin jokaiselta.

Lauantaina treenattiin illalla vielä tottista ja Kurt oli hyvä. Nouto, luoksetulo, seuraaminen pelittävät hyvin. Jäävät ovat arpajaismaisia vieläkin, mutta nyt täytyy miettiä tätä hieman tarkemmin!

Lauantaina otin vielä'jäljen, joka tunnin vanha ja pituutta noin 600 metriä. Sää oli todella kuuma ja jäljellä ylitettiin kuiva jäkäläkallio, hienosti penne jäljesti, tosin lopusta jäi kaksi keppiä nousematta kun juuri niiden kohdalla oli noin metrin päässä jäljestä. Mutta itse jäljestäminen oli hyvää, tykkään kovasti!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti